Kävin lukaisemassa Sokerihiiren lahjoittaman linkin sisällön. Juu,
mikäs siinä. Kukin ajattelee tyylillään. Yksi sopii yhdelle ja toinen
toiselle. Mä koen Painonvartijoiden pointsit hyvinä, mutta en suinkaan
tyrkytä niitä kenellekään, enkä välttämättä edes kehu. Olen sitä
mieltä, että kukin valitsee sen oman juttunsa, mikä tuntuu itsestä
parhaalta. Mä olen kokeillut aikasteen montaa juttua elämäni aikana,
mutten ole koskaan vielä löytänyt hyvää. Tää pisteiden laskeminen sopii
mulle, enkä mä tosiaankaan tunne olevani nälkäinen. Mielestäni saan
myös tarpeeksi kaikkia ravintoaineita. En jätä lihaa ruokavaliosta pois
vain siksi, että siitä saa enemmän pisteitä kuin salaatista. Hyvänen
aika, kyllähän sitä pitää syödä kerran päivässä kunnollinen lämmin
ateria! Eikä kaikki liharuuat edes ole "kalliita". Kirkasliemiset ja
maitopohjaiset keitot (kala, liha, makkara, borssi) 3dl tekevät vain
kolme pistettä. Ja se on silti kunnon ruokaa! En myöskään ole jättänyt
rasvaa kokonaan pois. Käytän kevytlevitettä ja kevytjuustoa leivällä.
Käytän ruokaöljyä ruuan valmistukseen. Myös monessa ruuassa on
itsessään rasvaa. Mulle tämä on siis hyvä näin.
Siitä laihdutusryhmästä sitten... Itse en käy ryhmässä, vaan lasken
pisteitä kotona itsekseni. Sain tuttavalta pistetaulukon lainaan.
Puntaroin itsekseni ja olen oma vartijani sekä kannustajani. Hyvin
toimii minulla! Minä koen ainakin Painonvartijoiden laihdutusryhmät
kalliiksi, enkä muutenkaan tykkäisi osallistua semmoiseen toimintaan.
Mutta kuten jo edellä sanoin, niin kukin tyylillään. Varmasti
laihdutusryhmät ovat hyviä joillekin ihmisille ja antavat motivaatiota
jatkaa.
tiistai, 29. elokuu 2006
Kommentit